Palailimme agilityn maailmaan Melbiksen kanssa kesän vaihtuessa syksyyn.
Takana viitisen viikkoa enemmän ja vähemmän aktiivista harjoittelua.
Kerran viikossa pyrimme laahaamaan jäsenemme Juha Oreniuksen koulutukseen ja syyskuussa olemme saaneet nauttia mahtavasta setteritreeniseurasta kahdesti viikossa.
Tauon jälkeen suurin probleema on ollut vireen ylläpitämisessä - no siis käytännössä siitä, että minä en osaa palkita eläintä oikein ja oikeassa paikassa. Kouluttajan sanoin olen vanhanaikainen, hidas ja aina väärässä paikassa. Totta totta. Eli tiikerin tulisi päästä laikuistaan, vai miten se nyt menikään.
Kahden viikon tsemppi vireen löytämiseksi ja ylläpitämiseksi on palkinnut kahdella edellisellä kerralla ja koira on ollut suorastaan firessä! Luotsi ei ehkä niinkään, mutta taitava koira on kehnon ohjaajan onni :) Melba on pysynyt hanskassa, tehnyt riemukkaasti minun kanssani (!) eivätkä haltuunototkaan enää lassauta luppakorvan menohaluja.
Nyt olemme vihdoin siirtyneet tekemään kontaktiesteet kokonaan ja yhdistelemään niitä muihin esteisiin.
Eli lienee aika nyt vihdoinkin alkaa rakentaa sitä keinua. Ei siis omaa keinua suinkaan, kun se ei olohuoneeseen sen alastulokontaktin viereen mahdu, mutta siis opettelemaan kolauksia ja siitä asteittain kohti nopeaa keinun suoritusta.
Talvellahan meille tulee taas pidemmän sorttinen tauko, kun Melba lähtee lainaäidiksi ja toivon mukaan saa jälkikasvua. Mutta josko siihen mennessä meillä olisi esteet kutakuinkin valmiina ja voimme keväällä muistuttelun kautta sitten kenties siirtyä jo kisaradoillekin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti