Itellapate kiikutti eilen laatikkoon Melbakoiran ihkauuden kansion sekä kisakirjan. KISAKIRJAN!
Tämä aiheutti joukkueenjohdossa pienimuotoista paniikkia - aika paljon on asioita vielä vähän-sinne-päin asteella, vaikka hurrikaani onkin kehittynyt kovaa vauhtia.
Perjantai-illan kuutamovuorolla Merjan ja Sulon kanssa käytiin kepittämässä ja tekemässä ihan perus välistävetoja ja takaakiertoja. Paikat, joissa pitäisi koira saada haltuun, ovat meille "vähän" aikaavieviä, kun vauhti hiipuu aina niissä kohtaa, lasettaminen on kivempaa ja vauhtia riittää paremmin, kun ei tarvi olla liian lähellä. Ihan jees, tavallaan.
Kepit on moisessa tilanteessa. Päivän ensimmäinen sarja poikkeuksetta ohi. Toinen sarja ok ohjureilla.
Vaikeutettiin melkoisesti ja jätettiin vain eka ja vika ohjuri. Hassua, mutta toiseen suuntaan meni ihan hienosti, toiseen suuntaan tuli viidennen kepin kohdalla epäusko ja kuudes jäi kiertämättä (välittämättä siitä, kummalla puolella minä olin). Helpotettiin aste ja lisättiin väliin yksi ohjuri, taas pyyhki ihan ok. Aloituksen Melba hakee hienosti ilman ohjureitakin, mutta vahvistetaan kulmia ja takaaleikkauksia vielä pleksin kanssa kuitenkin.
Lauantaina päätettiin käyttää vähän kisojen jälkilämpöjä hyäksi ja mennä "lämpimään" halliin tekemään juttuja. Sahattiin keppejä ja muistuteltiin rengasta sekä muuria. Ajoittain M etenee hyvinkin suoraviivaisesti ja vauhdilla, välillä (kuten tänään) menossa on vielä sellaista setterihömpötystä - ylöspäin suuntautuvaa iloista poukkoilua. No, sen olen nähnyt ennenkin muuttuvan ihan kelpoetenemiseksi, joten ootellaan :)
Oranssi-mustilla aalloilla perämi...nainen Melba Onerva Abrahamsson esittelee kocktailtikkuohjelmanumeronsa:
http://www.youtube.com/watch?v=pHQx6O96UQ0#
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti